Säästäminen tai säästämisen aloittaminen voi tuntua tuskaisen vaikealta. Rahat polttelevat tilillä tai taskussa ja ne tulee käytettyä vaikkei ollutkaan tarkoitus. Kuinka ollakaan, kuun lopuksi huomaa aina, että kaikki mikä tuli myös meni.

Yleisin virhe säästämisen suhteen on ajatella, että katsoo minkä verran rahaa kuun lopussa on jäljellä ja siirtää ne rahat säästöön. Yleensä kuun lopussa ei ole rahaa jäljellä, eikä mitään tule siirrettyä säästöön.

Kuulostaako tutulta?

Näin teet säästämisestä helppoa

Jotta säästäminen onnistuu, säästämisen pitää olla todella helppoa ja mielellään automaattista. Sen sijaan rahojen käyttäminen, tai niin käsiksi pääseminen, kannattaa tehdä mahdollisimman vaikeaksi.

Säästäminen on päätös, joka tehdään ennen kun rahat tupsahtavat tilille. Sen takia paras hetki säästää on nimenomaan silloin kun rahaa tulee, eli esimerkiksi palkkapäivänä.

Kun päättää etukäteen, että haluat saada tietyn summan rahaa säästöön, sanota vaikka 50 euroa, se raha kannattaa siirtää pois tililtä heti palkkapäivänä. Näin säästäminen on hoidettu pois alta ennen kuin kiusaus käyttää rahoja kasvaa liian suureksi.

Tee säästämisestä automaattista näiden palvelujen avulla

Säästämistä helpottamaan on olemassa erilaisia, hyviä työkaluja. Niiden tarkoitus on automatisoida säästäminen niin, ettei palvelun käyttäjä edes tajua säästävänsä.

  • Verkkopankki. Kaikissa verkkopankeissa voi luoda automaattisia, toistuvia tilisiirtoja. Suosittelemme laittamaan tietyn summan automaattisiirrolla sääästötilille aina palkkapäivänä.
  • OP Säästölipas. Sen avulla rahaa voi siirtää säästöön aina, kun maksaa jonkun ostoksen kortilla. Yhdysvalloista löytyy vastaavia palveluita, joiden avulla kaikki korttiostot voi pyöristää ylöspäin ja näin kerryttää säästöpossua.

Tee tuhlaamisesta vaikeaa

Kun säästäminen on automatisoitu, rahaa jää säästöön edes pieni summa joka kuukausi. Seuraavaksi pitää varmistaa etteivät rahat häviä säästötililtä ennen aikojaan. Se tarkoittaa, että rahojen käyttäminen tehdään hankalaksi, hitaaksi tai kalliiksi.

Ensimmäinen keino on avata pankkitili, johon ei liitä verkkopankkia tai pankkikorttia. Silloin rahat saa käyttöön vain käymällä paikan päällä pankissa. Kynnys on useimmille meistä niin korkea, ettei rahoihin tule koskettua ainakaan hetken mielijohteesta.

Toinen keino on sijoittaa rahat. Esimerkiksi Nordnet tarjoaa kuukausisäästöohjelman, jonka avulla rahat voi siirtää edullisiin rahastoihin. Silloin sijoittamisesta ei tule kuluja, mutta kun rahat haluaa käyttää, sijoitusten myynti kestää päiviä, kertyneestä tuotosta pitää maksaa verot ja itse myynnistä koituu kuluja. Niinpä rahojaan ei halua nyhtää irti tuottavasta rahastosta ilman painavaa syytä.

Yhteenveto

Suurin osa ihmisistä kokee säästämisen hankalaksi. Yleisin virhe on ajatella, että säästää kuun lopussa siltä kuukaudelta ylijääneet rahat. Se ei kerta kaikkiaan toimi, jos kuulut siihen joukkoon, jolla “ylimääräiset” varat polttelevat tilillä.

Onnistuakseen säästämisestä pitää tehdä helppoa ja sen pitää tapahtua automaattisesti. Moni herkkusuu tietää, että vaikeimmat päätökset tehdään kaupassa. Jos kotona ei ole herkkuja, ei tule herkuteltua yhtä paljoa. Sama pätee säästämiseen. Vaikeat päätökset tehdään silloin kun rahaa tulee, ei silloin kun sitä menee. Niinpä säästäminen kannattaa automatisoida tapahtumaan heti palkkapäivänä.

Helpon ja automaattisen säästämisen vastapainoksi säästettyjen varojen käyttämisestä kannattaa tehdä hankalaa. Tämä onnistuu esimerkiksi tilillä, jonka käyttö vaatii pankissa käyntiä tai säästöjen automaattisella sijoittamisella.